Osa 6: Irti oravanpyörästä merkityksellisten asioiden vuoksi? – Janni Kotilainen

Päivitys Janni Kotilaisen Facebook-seinällä 6.3.2016 (vapaa suomennos):

”Viime yön istuimme rannalla kumiveneitä odottamassa ja ihmettelimme, mikä saa meidät tulemaan tänne pitkien matkojen takaa kotimaistamme ja pysymään hereillä yötä myöten hyisessä Kreikan talvisäässä, merta tuijottaen. Luulen, että vastaus on siinä hulluudessa, jota näemme päivittäin työssämme pakolaisleirillä, ja niissä lempeissä hymyissä, jotka näemme kun pystymme auttamaan. Tulin tänne antamaan kaikkeni jollekulle, jolla ei ole mitään.”

Mikä saa suomalaisen IT-ammattilaisen jättämään työnsä ja lähtemään maailmalle ilman paluulippua? Jannin matkan varrelle on mahtunut mm. Välimeren yli uskaltautuvien pakolaisten auttamista ja elämää beduiinileirissä Jordaniassa. Mitä tällainen kokemus opettaa elämästä ja sen merkityksellisyydestä?

Irti oravanpyörästä

Janni Kotilainen halusi jo lapsena auttaa muita ihmisiä. Elämänpolku ei kuitenkaan vienyt lääkikseen, kohti lapsuuden unelma-ammattia, vaan opiskelemaan tietojohtamista Tampereen teknilliseen yliopistoon. Onneksi näin, sillä siksi mekin päädyimme tutustumaan tähän pelottomaan seikkailijaan. Janni oli Suomessa viettämässä muutaman viikon mittaista taukoa matkustelusta, joten meille avautui mahdollisuus viettää hänen kanssaan äärimmäisen inspiroiva parituntinen kampuksellamme TTY:llä. Haastattelutilanteessa tuntui villiltä ajatella, että tämä tavallisenoloinen nuori nainen on ehtinyt kokea mahtavia ja järkyttäviä asioita joka puolella maailmaa varmasti useamman keskivertoelämän verran.

Janni valmistui TTY:ltä vuonna 2011. Lupaava ura lähti nousukiitoon ensin IT-jätti IBM:llä, ja sitten Reaktorilla, yhdessä Suomen arvostetuimmista IT-taloista. Siellä hän toimi menestyksekkäästi käyttöliittymäsuunnittelijana, eli tekemässä softajärjestelmistä mieluummin miellyttäviä kuin raivostuttavia käyttää. Vaikka Janni oli työssään hyvä ja työpaikkakin moninkertaisesti palkittu Suomen parhaana, IT-ammattilaisen urasta tuntui puuttuvan jotain.

Janni määrittelee itsensä matkailijaluonteeksi, joka nauttii ennen kaikkea uusiin kulttuureihin adaptoitumisesta, esimerkiksi Japanissa, Länsi-Afrikan Beninissä tai Iranissa, jossa hän on käynyt kaksi kertaa.

- Kaikkein eniten minua kiehtoo uuden kokeminen ja oppiminen. Sitä ajatellen ulkomailla asuminen on parasta mitä tiedän. En myöskään jäisi liian pitkäksi aikaa asumaan yhteen maahan, sillä haluan jatkuvasti päästä uusiin tilanteisiin.

Siksi käytännössä kaikki mahdolliset lomat kuluivatkin ulkomailla. Kun tähän matkakuumeeseen yhdistää lapsuudesta asti läsnä olleen vahvan halun auttaa kanssaihmisiä, voi alkaa ymmärtää Jannin ajatusmaailmaa.

- Ajattelin, että kallista IT-konsultointia voivat ostaa vain isot firmat, joiden tarkoituksena on voitontavoittelu. Töissäni siis autoin rikkaita yrityksiä tekemään enemmän rahaa, ja se soti jollain tavalla arvomaailmaani vastaan.

Samaan aikaan Janni kävi vapaaehtoisena opettamassa kerran viikossa suomea Espoon Otaniemen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoille. Tämäkin kokemus vaikutti selkeästi Jannin näkemykseen omasta merkityksestään maailmassa.

Sinne oppitunneille meni ja sieltä lähti aina silmät tuikkien. Se tunne oli todella mahtava. Toisaalta töihin sitä meni vain tienaamaan rahaa.

Jannin mielessä alkoi kypsyä idea jättää perinteinen uraputki taakse ja alkaa elää reissailijaunelman mukaista elämää.

 

Janni vanhan opinahjonsa etupihalla
Janni vanhan opinahjonsa etupihalla

Hymyjä ja painajaisia

Lopullinen päätös lähteä reissaamaan pidemmäksi aikaa ja samalla auttamaan Syyrian sodan ja muiden ajankohtaisten konfliktien pakoon ajamia ihmisiä vaati noin vuoden verran säästämistä ja paljon valmistautumista. Vakaumus oli kuitenkin niin vahva, että suunnitelmassa pysyttiin:

- Sen vuoden aikana en oikeastaan ostanut mitään uutta. Monesti teki mieli, mutta sitten ajattelin, että vuoden päästä laitan kaiken laatikoihin ja lähden. Turha niitä olisi ollut ostaa.

Päätöksen ja työn sovittaminen yhteen ei sekään ollut helppoa. Jannia jännitti työtovereiden suhtautuminen, ja ainakin vanhemmat pitivät kovatasoisen työpaikan jättämistä hulluutena. Sitten, kun lopulta lähdön hetki koitti, kaikki tuntui kuitenkin loksahtavan paikalleen. Työpaikalla ymmärrettiin Jannia ja toivotettiin tervetulleeksi takaisin sitten, kun tuntuu sopivalta. Niinpä Janni vuokrasi asuntonsa pois ja lähti helmikuussa 2016 rinkkoineen matkaan ostamatta paluulippua.

 

lesbos
Lesboksen saari Turkin rannikon tuntumassa

Ensimmäinen etappi oli Kreikassa, Lesboksen saarella. Lesbos sijaitsee vain n. 10 kilometrin päässä Turkin rajasta, joten siitä on tullut pääasiallinen kauttakulkureitti Turkista Eurooppaan pyrkiville pakolaisille. Pahimmillaan talvella salmen ylitti jopa tuhansia ihmisiä päivässä. Salakuljettajat ahtoivat kumiveneisiin matkustajakapasiteettiin nähden jopa kolminkertaisen määrän pakolaisia, jotka olivat maksaneet merimatkasta yli 1000 euroa henkilöltä. Venettä ohjaamaan he etsivät usein vapaaehtoisen, joka sai matkansa ilmaiseksi mutta ei ehkä ollut ikinä ennen nähnyt merta.

Janni päätyi vapaaehtoisten pyörittämään pakolaisleiriin jakamaan rantautuneille turvapaikanhakijoille vaatteita ja teetä. Muutamana yönä hän myös valvoi merenrantaa saapuvien veneiden varalta. Työ oli rankkaa ja vapaapäiviä malttoi pitää harvoin. Silti työn merkityksellisyys auttoi leirin kaikkia työntekijöitä jaksamaan päivästä toiseen.

- Koko leiri toimi täysin vapaaehtoisvoimin, mutta toisaalta siksi kaikki toimi niin hyvin. Kaikki tekivät töitä sydämellään.

Veneellinen toisensa jälkeen pakolaisia kulki leirin läpi ja jatkoi matkaansa jalkapatikassa kohti Lesboksen suurinta kaupunkia Mytilinia, manner-Kreikkaa ja sieltä pohjoisemmaksi Eurooppaan. Tilanteeseen tuli muutos maaliskuussa, kun EU ja Turkki tekivät sopimuksen, jonka mukaan pakolaisia voitiin käännyttää takaisin Turkkiin EU:n maksamaa tukisummaa vastaan. Euroopan rajat sulkeutuivat ja 60 000 ihmistä jäi jumiin Kreikkaan. Samalla tulijamäärät Turkista tyrehtyivät, ja työn määrä leirillä väheni merkittävästi. Tällöin Janni päätti siirtyä Ateenaan jatkamaan auttamistyötä pakolaistalossa.

 

Janni ja pakolaislapsia
Janni ja pakolaislapsia

Ateenassa apua tarvittiin kaikenlaisissa päivittäisissä askareissa, kuten englannin kielen opetuksessa, lasten leikittämisessä ja ruuanlaitossa. Pakolaisten kysymyksiin rajan aukeamisesta ei voinut vastata kuin ”emme tiedä, todennäköisesti ei koskaan”. Epätietoisuudessa eläminen ahdisti.

Kun Ateenassa oli kulunut 1,5 kuukautta ja Kreikassa yhteensä 3 kuukautta, Jannin jaksamisraja tuli vastaan.

- En ollut sinä aikana pitänyt kuin muutaman päivän vapaata, ja työ oli myös henkisesti raskasta. Aloin nähdä painajaisia. Päätös lähteä taisi tulla sinä yönä, kun Talebanin jäsen ampui minut unessani.

Raskain mielin Janni pakkasi rinkkansa ja päätti antaa itselleen luvan vain matkustaa ja levätä. Hän oli tehnyt osansa, tällä erää. Tässä vaiheessa heitämme vaikean kysymyksen: mitä ajatuksia ja oppeja Kreikan kokemuksista jäi käteen?

Ensinnäkin hän mainitsee ajatukset ihmisarvosta ja tasa-arvosta. Ihmisten aidon hädän ja avuntarpeen, ja toisaalta heitä auttaneiden pyyteettömyyden näkeminen läheltä on ollut varmasti mieltä järisyttävää. Nykyään Janni ei pysty käsittämään sitä, miten valtava osa rikkaiden valtioiden ihmisistä kääntää selkänsä pakolaisten tilanteelle.

- Muistan hyvin sen, kun istuin lentokoneessa lähtiessäni Kreikasta. Miksi juuri minulla on valta valita mihin valtioon lennän seuraavaksi, miksi minulla on asiat niin hyvin? Miksi minulla olisi oikeus olla auttamatta?

Toisaalta Janni sanoo, että pystyy tietyllä tavalla ymmärtämään esimerkiksi suomalaisten suhtautumista saapuviin ulkomaalaisiin. Uusi pelottaa, se on vain luonnollista. Janni nyt sattumoisin on päässyt irti tuosta pelosta monilla matkoillaan ja saatuaan paljon pyyteetöntä apua paikallisilta ihmisiltä, kun on itse ollut avun tarpeessa.

Ja niin. Eikö ole outoa, miten kerta toisensa jälkeen kuulee maailman köyhimpien ihmisten olevan myös niitä kaikkein vieraanvaraisimpia? Voisiko olla, että maallisten palkintojen tavoittelun ja suojelun puuttuminen itse asiassa mahdollistaa heidän kohdallaan inhimillisen käytöksen? Kun ei ole kiire jahdata titteleitä, on aikaa ja mentaalista energiaa tehdä kanssaihmisen elämästä elettävän arvoista. Entä jos meidän hyväosaisempien käsitys vieraanvaraisuudesta ja auttamisesta onkin se poikkeus ja outous? 

 

Meren ylittäneiden pakolaisten taakseen jättämiä pelastusliivejä
Meren ylittäneiden pakolaisten taakseen jättämiä pelastusliivejä

Taivasalla Jordaniassa

Oltuaan pitkään kontaktissa arabitaustaisten pakolaisten kanssa, Janni halusi lähteä rauhoittumaan samankaltaiseen kulttuuriin. Pienen tutkinnan jälkeen selvisi, että Arabian niemimaan turvallisin valtio on nykyisin Jordania, joten seuraavan menolipun kohteena oli Amman.

Jordaniassa Janni päätyi asumaan, uskomatonta kyllä, pieneen beduiinikylään aavikolla. Siellä hän asui paikallisen perheen kodissa, ja avusti paikallisia erilaisissa tietokoneisiin liittyvissä asioissa. Elämä oli huoletonta, varsinkin kun kylästä ei löytynyt käytännössä lainkaan länsimaisia mukavuuksia. Kaupasta sai ostettua vain ruokaa ja saippuaa, eikä kylässä ollut edes ravintolaa.

- Aika kului lähinnä siinä, että ajettiin jeepillä aavikolle, keitettiin teetä, kiivettiin kallioilla ja ammuskeltiin kiväärillä muovipulloja. Siinä ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin elää hetkessä.

Jordanian etappiin kuului myös viisipäiväinen leiriytyminen aavikolle – yksin. Janni vietti päiviään keräten polttopuita, juoden teetä, kierrellen hiekkadyynejä ja kirjoitellen päiväkirjaansa. Mieli sai kaipaamansa levon.

- Jälkikäteen oli hurja lukea päiväkirjasta, miten olin laskeskellut veden riittävän vielä kahdeksi päiväksi, ja miten aamuisin oli tarkistettava kengät skorpionien varalta. Ei se silloin toisaalta tuntunut millään tavalla ahdistavalta.

Jannin oli tarkoitus viipyä Jordaniassa kaksi viikkoa, mutta yksinkertaisen beduiinielämän viehätys venytti kaksi viikkoa seitsemäksi.

Kuten eräs Jannin ystävä kommentoi hänen matkakertomuksiaan facebookissa, Jannin ei todellakaan tarvitse keksiä kalajuttuja vanhainkodissa.

 

Beduiinielämää Jordaniassa
Beduiinielämää Jordaniassa

Ajattelutauko Suomessa

Jordanian jälkeen Janni päätyi palaamaan hetkeksi Suomeen ennen jatkamista maailmalle. Suunnitelmissa on esimerkiksi muutama viikko Lapin luonnossa.

- Se taisi itsessäni muuttua siellä aavikolla, että olen nykyään paljon luontohakuisempi ihminen. Pari viikkoa Lapissa tekemättä mitään tuntuu juuri nyt aivan mahtavalta ajatukselta.

Mutta nyt kun Janni on vieraanamme, haluamme vaivata hänen aivonystyröitään vaikeilla kysymyksillä. Millaisia neuvoja Janni antaisi meille muille kokemansa perusteella?

Nämä neuvot voi oikeastaan jakaa kahteen kastiin. Ensinnäkin, Jannin mielestä ihmisten pitäisi rohkeammin tavoitella unelmiaan. Esimerkiksi saman alan opiskelijat jäävät liian helposti oman kuplaansa ja päätyvät hakemaan sitä kautta vain tietynlaisia työtehtäviä – joita kaikki muutkin hakevat. Sen sijaan pitäisi avoimemmin tutustua itseensä ja siihen, mikä itselle on tärkeää. Sen tärkeän jutun toteuttaminen työssä on varma tapa tehdä itsestään onnellisempi.

Toiseksi, hän kehottaa kaikkia tarttumaan toimeen ja tekemään pieniä tekoja hädässä olevien ihmisten hyväksi. Esimerkiksi vapaaehtoistyö paikallisessa hyväntekeväisyysjärjestössä on helppo tapa aloittaa. Tähän kysymme jatkoksi: onko kaikilla ihmisillä velvollisuus auttaa heikommassa asemassa olevia?

- En sanoisi, että kenenkään on pakko tehdä niin. Omalla kohdallani en vain osaa kuvitella, että mitä muuta tällä maapallolla tekisin kuin auttaisin muita. Kaikkein helpoin tapahan on vielä se, että mahdollistaa jonkun muun antamaan aikaansa lahjoittamalla järjestöille rahaa. Sekin on aivan yhtä tärkeää kuin fyysisesti avun jakaminen.

Samaan henkeen Janni vastaa kysymykseemme elämän tarkoituksesta:

- Elämän tarkoitus on tehdä itsestä ja muista onnellisia. Itsensä voi tehdä onnelliseksi seuraamalla sydäntään ja toteuttamalla isoa unelmaansa. Ja miten muita voi tehdä onnelliseksi – siihen vapaaehtoistyö on vahva vaihtoehto. Pakolaista ei voi tehdä täysivaltaisesti onnelliseksi, ei kukaan voi, mutta pieniä tekoja voi tehdä. Voi antaa kuivat vaatteet ylle, kun he tulevat litimärkänä merestä itkevät lapset sylissään. Ne ovat niitä pieniä hetkiä, jotka ehkäpä edistävät ihmiskunnan onnellisuutta.

Lopuksi kysymme, miten Janni aikoo edetä tästä eteenpäin. Vastauksena kuuluu, että normaaliin työelämään on todennäköisesti jossain vaiheessa palattava, mutta melko varmasti leipätyönä ei enää ole IT-ala. Reissun päällä saattaa löytyä jotain humanitääristä työtä, joka vastaa arvomaailmaa.

- Ja tarjottiin minulle myös hommia hotellinjohtajana ja mehiläistarhaajana Jordaniassa. Nekin kuulostaisivat äärimmäisen siisteiltä jutuilta tehdä! En tiedä mihin lopulta päädyn, mutta tällä hetkellä on luottavainen mieli siihen, että jotain mielekästä kyllä löytyy.

 

dsc00793_hq

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *