Osa 2: Mitä traumaattinen tapahtuma opettaa elämästä? – Alviina Alametsä

Ensimmäisessä Suuntaviivoja-jaksossa puhuttiin vastoinkäymisten muuttamisesta vahvuudeksi. Tässä episodissa ääneen pääsee nainen, joka on kokenut valtavan intensiivisen ja elämän mittakaavassa lyhyen hetken, jossa koko elämä oli laitettava tärkeysjärjestykseen minuuteissa. Jos koulusurmaaja pääsee oven läpi, aikaa kaikkein merkityksellisimmille asioille jää sekunteja. Mitä ajatuksia sinä tunnistaisit päänsisäisen hälytystilan keskellä, jos luulisit kuolevasi viiden minuutin kuluttua?

 

 

Menneisyyden taakka

Heinäkuisena alkuiltana yliopiston päätalon käytävät olivat rauhallisessa horroksessa, kun pystytimme kuvauskalustoa pienessä luentosalissa Tampereen yliopistolla. Haastateltavaksemme oli saapumassa Alviina Alametsä, Jokelan koulusurmat vuonna 2007 läheltä kokenut opiskelija-aktiivi. Olimme pyytäneet Alviinaa haastateltavaksi, sillä halusimme kuulla, miten traumaattisesta tapahtumasta selviytyy. Säilyykö näin voimakas kokemus mukana koko loppuelämän? Pystyykö jopa koulusurman kaltaisen vastoinkäymisen kokemuksen kääntämään pidemmällä aikavälillä voimavaraksi?

Saimme kuvauskaluston pystyyn ja siirryimme aulaan odottamaan Alviinan saapumista. Tunnelma oli odottava – hiljainen yliopisto loi painostavan tunnelman. Onko näin vaikeasta aiheesta keskustelu ja haastattelu ahdistavaa? Mediassa koulusurmia käsitellään usein arkoja aiheita kaihtamatta. Jokelan koulusurmien jälkeen selvisi, kuinka toimittajat olivat pyrkineet saamaan haastatteluita uhreilta kyseenalaisin keinoin esimerkiksi tekeytymällä evakuointikeskuksen työntekijöiksi. Meillä ei ollut Alviinan haastattelussa taka-ajatuksia mukana, mutta vaikeista asioista puhuminen jännittää aina. Oliko jotain asioita, mistä ehdottomasti ei sopisi kysyä?

Kaikki huoli mahdollisesti ahdistavasta haastattelusta kaikkosi, kun Alviina saapui piristämään yliopiston tunnelmaa. Kävimme katsastamassa haastattelupaikan ja siirryimme ulos ottamaan valokuvia sekä vaihtamaan kuulumisia. Nopeasti kävi ilmi, että olimme onnekkaita löytäessämme yhteisen ajan haastattelulle kaikkien Alviinan kiireiden keskellä. Vain viikon päästä haastattelusta Alviinan oli määrä suunnata kohti Eritreaa. Kyseessä oli kansalaisjärjestöjen ja eritrealaisten opiskelijoiden dialogiprojekti liittyen YK:n Nuoret, rauha ja turvallisuus - päätöslauselmaan. Projekti sai alkunsa Suomen ja Eritrean valtioiden kahdenvälisestä koulutusyhteistyöstä. Tavoitteena on kehittää maan koulutusta ja nuorten osallisuutta. Eritrean matkan lisäksi keskustelimme töistä Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa, jossa Alviinan vastuualueeseen kuuluvat kansainväliset suhteet ja kehitysyhteistyöprojektit.

Saimme ulkona henkisen jäälautan hyvin murrettua, joten siirryimme takaisin luentosaliin. Sisälle päästyämme tajusimme yhdessä haastattelupaikan luoman ironian: täysin sattumanvaraisesti olimme tulleet valinneeksi koulusurmia käsittelevän haastattelun kuvauspaikaksi luentosalin, joka vielä sattui muistuttamaan etäisesti Jokelan yläasteen luokkahuoneita. Menneisyyden taakka oli kuitenkin jätetty jo kauan aikaa sitten taakse, joten hyväksyimme hämärän luentosalin kohtaloksemme.

Alviina Alametsä mietteliäänä.
Alviina Alametsä mietteliäänä.



Päästäkää sisään tai mä tapan teidät kaikki!

Marraskuun 7. päivä 2007 aamupäivällä Pekka-Eric Auvinen alkoi ampua oppilaita ja työntekijöitä Jokelan Koulukeskuksessa. Tuolloin 15-vuotias Alviina Alametsä oli yläasteen oppitunnilla, kun keskusradiosta tuli rehtorin kuulutus, että ovet on lukittava ja oppilaiden tulee pysyä luokissa sisällä. Ennen kuin opettaja lukitsi luokkahuoneen oven ja komensi oppilaat luokan perälle, sisään ehti juosta Koulukeskuksen lukion puolelta ampumista paenneita opiskelijoita paniikin vallassa.

Pian myös luokkahuoneen ulkoa alkoi kuulua laukauksia ja hätääntyneitä huutoja. Oppilaat hätkähtivät, kun ovea hakattiin ja lukkoa yritettiin ampua hajalle. ”Päästäkää sisään tai mä tapan teidät kaikki”, kuului huuto oven ulkopuolelta. Pian jyske vaimeni, mutta epävarmuus ja pelko jäivät luokkaan. Pekka-Eric Auvinen oli jättänyt sisäänpääsy-yrityksensä sikseen ja lähtenyt jahtaamaan käytävällä näkemäänsä opettajaa.

Luokkahuoneeseen oli saatu tekstiviestillä tieto, että ulkona ammutaan, mutta tekijöiden lukumäärästä ei ollut tietoa. Alviina muistaa lähettäneensä läheisilleen tekstiviestin, jossa hän kertoi olevansa nyt pahassa tilanteessa. Optimistinen asenne kuitenkin säilyi ja tekstiviestin loppuun Alviina kirjoitti ”Kaikki tulee varmasti menemään hyvin. Rakastan teitä.”. Tämän lisäksi Alviina suunnitteli, miten eväspatukoista saataisiin riittämään ravintoa mahdollisimman monelle oppilaalle. Kukaan ei tiennyt päästäisiinkö ulos tuntien vai päivien päästä. Ampuja saattaisi ilmestyä ovelle uudestaan milloin tahansa.
Tilanteen alkamisesta kului noin kaksi tuntia, kun oveen koputettiin jälleen. Tällä kertaa koputtaja ilmoitti olevansa poliisi. Oppilaat eivät luottaneet koputtajaan ja uskoivat tämän olevan edelleen ampuja, mutta opettaja avasi lopulta oven koputtajalle. Oven takaa paljastui poliisin erikoisryhmä, joka käski kaikkia oppilaita juoksemaan käytävää pitkin ulos koulurakennuksesta.

Päästäkseen liikkumaan nopeammin Alviina otti huonosti istuvat kengät pois jaloistaan ja juoksi ulos koulutuskeskuksesta. Ulkona hän jatkoi kulkua kahden kilometrin päähän väliaikaiseen evakuointikeskukseen, jossa hän huomasi jalkapohjiensa vuotavan verta. Koulun käytävillä oli kaaoksen jäljiltä paljon lasinsirua, jota Alviina ei ollut shokkitilassaan huomannut lainkaan. Kun adrenaliinitasot alkoivat laskea, Alviinan olotila sumeni. Ampuja mukaan luettuna yhteensä yhdeksän henkilöä menehtyi Jokelan koulusurmissa. Näiden joukossa oli myös Alviinan läheinen ystävä.

Kuva Alviinan nuoruusvuosilta, vaikka ei hän vanha ole vieläkään.
Kuva Alviinan nuoruusvuosilta, vaikka ei hän vanha ole vieläkään.

Yksi hetki voi muuttaa kaiken

Alviinan haastattelu oli siinä mielessä erityinen, että sen lähtökohdat nojasivat vahvasti yhteen hetkeen ja kokemukseen, Jokelan koulusurmiin. Vaikka käsittelimme haastattelussa kokemusta ja siitä selviämistä laajemmalla perspektiivillä, oli hätkähdyttävää ajatella, miten yksittäinen hetki voi toimia koko loppuelämän kannalta merkittävänä vedenjakajana. On hankalaa ja ahdistavaa miettiä, miten oma elämä voisi muuttua jonkin näin pysäyttävän kokemuksen jälkeen.

Alviina pyrki alusta asti ymmärtämään koulusurmia, eikä hän yrittänyt sulkea tapahtunutta pois. Alviina valmistelee esimerkiksi tapahtuneesta kirjaa ja on ollut mukana tekemässä dokumenttia Jokelan koulusurmista. Perheen ja läheisten tuki sekä oma ajatustyö olivat Alviinan selviytymisen kulmakivet. Avun saaminen ja sen antaminen muille uhreille helpottivat selviytymistä. Tukea löytyi myös meditaatiosta ja buddhalaisesta filosofiasta. Alviina painotti, että selviäminen on yksilöllistä eikä hänen reseptinsä välttämättä olisi sopinut kaikille. Hän kuitenkin toivoo, että kaikki kriiseihin joutuvat henkilöt saavat aina ulkopuolista tukea joko läheisiltä tai yhteiskunnalta.

Traileri elokuvaan Pekka. Inside the Mind of a School Shooter

On mahdotonta arvioida, miten paljon traumatisoiva tapahtuma vaikuttaa yksilöön pitkällä aikavälillä. Alviinalle koulusurmat olivat elämää mullistava asia sekä hyvässä että pahassa. Hän on onnistunut omalla kohdallaan ammentamaan negatiivisesta kokemuksesta paljon hyvää, mutta tällaista vastoinkäymistä ei tietenkään voi toivoa kenellekään. Kuten Alviina asiaa kuvaili:

- Siitä ei välttämättä nouse ylös. Siitä voi nousta ylös, ja voi nousta ylös vahvempana kuin aikaisemmin. Mutta se on todella riskialtista.

Jokelan koulusurmien jälkeen toiset pääsivät arkeen takaisin kiinni, mutta osa koulusurmat kokeneista sairastui esimerkiksi masennukseen.

Alviina on pyrkinyt ymmärtämään koulusurmia alusta asti.
Alviina on pyrkinyt ymmärtämään koulusurmia alusta asti.

Pelottomia valintoja

Vaikka kävimme haastattelun aikana läpi raskaita aiheita, Alviinaa kuunnellessa tuli hyvä mieli. Elämä on vienyt hänet pitkälle Jokelan koulusurmien jälkeen. Oikeastaan tuntuu siltä, että Alviina on vienyt elämän pitkälle ja elämä on seurannut kiltisti perässä. Alviina totesikin haastattelussa osuvasti, että kun ihminen on valmistautunut kuolemaan viiden minuutin kuluttua, tulee kiire elää. Tämä näkyy nuoren opiskelija- ja järjestöaktiivin elämästä kirjaimellisesti.

Alviina on valmistunut valtiotieteen kandidaatiksi maailmanpolitiikan tutkimuksen alalta, ja jatkaa maisteriopintoja Helsingin Yliopistossa. Hän on toiminut hallituksen jäsenenä muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa sekä parhaillaan Suomen ylioppilaskuntien liitossa. Takana on sekä eduskunta- että kunnallisvaalit, joissa Alviina on kerännyt Vihreän liiton ehdokkaana verrattain hyviä äänisaaliita. Jokelan tapahtumiin liittyvät dokumentti- ja kirjaprojektit jo mainittiinkin.

Alviina ei kuitenkaan kokemansakaan jälkeen allekirjoita tunnettua kliseetä, jonka mukaan ihmisen tulisi elää jokainen päivä kuin se olisi hänen viimeisensä. Sen sijaan hän pyrkii tekemään elämässään valintoja ja päätöksiä, joita ei ohjaa pelko. Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi epäonnistumisen pelon selättämistä, ei niinkään uhkarohkeaan riskinottoon liittyvää pelkoa. Ennen kaikkea omien intohimojensa saavuttamiseksi pitää usein uskaltaa astua pois omalta mukavuusalueeltaan. Alviina sanoo, että silloin pitää uskaltaa hypätä ja voittaa pelkonsa.

- Oli kyse sitten ihmissuhteista, urasta tai politiikasta, niin joskus kannattaa ottaa riskejä ja hypätä, vaikka se olisikin jollain tavalla pelottavaa.

Pelottomien valintojen lisäksi Alviina pitää elämän ohjenuorana sitä, että itsestä ja muista täytyy pitää huolta. Tällä hän viittaa esimerkiksi ennaltaehkäisevän mielenterveyshoidon tärkeyteen. Jokelan koulusurmat herättivät mediassa laajasti keskustelua nuorten syrjäytymisestä ja mielenterveyspalveluiden puutteesta. Alviina ei kuitenkaan puhu pelkästä yhteiskunnan vastuusta. Hän toivookin, että ihmiset olisivat hetkessä paremmin läsnä ja kuuntelisivat toisiaan. Pieniä asioita ja elämän yksityiskohtia on hyvä oppia arvostamaan.

Koulusurmat opettivat Alviinalle, kuinka hauras ihmiselämä on. Hän kokee, että omaan onnellisuuteen vaikuttaa hyvin paljon muiden ihmisten onnellisuus. Kunnianhimoa saa ja pitää olla, mutta henkilökohtainen menestys ei yksin määrittele onnellisuutta. Tämä intuitio on vienyt Alviinan moniin paikkoihin ja uusiin haasteisiin. Viidenkymmenen vuoden päästä hän luottaakin heräävänsä ilman katumusta menneestä, kunhan jatkaa eteenpäin samalla radalla nykyisiä elämänsä suuntaviivoja seuraten.

Jokelan koulusurmien aikana luokkahuoneessa vietetyt uhkaavat hetket saivat Alviinan ymmärtämään muutakin, kuin että hänellä on kiire elää. Hän kävi läpi ajatusta omasta kuolemasta ja teki rauhan kuoleman kanssa. Elämä ei kelautunut filminä silmien edessä, vaan mielessä pyöri positiiviset asiat ja hyvät muistot. Kun kuolemisen mahdollisuuden on käsitellyt ja hyväksynyt, se auttaa menemään vaarallisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Alviina on vieraillut työnsä puolesta konfliktialueilla esimerkiksi Pohjois-Afrikassa sekä Azerbaidžanissa Armenian rajalla. Ajatus rauhasta kuoleman kanssa on auttanut Alviinaa käymään alueilla, joissa oma turvallisuus ei ole perusoikeus.

Alviina on ollut aktiivinen monella eri rintamalla. Alviina toinen vasemmalta pitämässä kylttiä.
Alviina on ollut aktiivinen monella eri rintamalla. Alviina toinen vasemmalta pitämässä kylttiä.

Selviytymiskyky koetuksella

Haastattelun aikana Alviinan olemuksesta näkyi, että menneisyyden painolasti on jätetty taakse. Puhe Jokelan tapahtumista oli rauhallista ja tasapainoista. Vihaa tai pelkoa ei ollut havaittavissa. Alviina tiivisti ajatuksiaan seuraavaan muinaiseen japanilaiseen anekdoottiin:

Kaksi zen-munkkia kulkivat tietä luostarille. He kohtasivat matkallaan naisen, jolla oli perinteinen japanilainen kimono päällä. Tie oli sateen jäljiltä mutainen, joten toinen munkeista auttoi kantamaan naisen tien yli. Munkit jatkoivat matkaansa, mutta myöhemmin luostarin jo lähestyessä toinen munkeista kysyi naista auttaneelta munkilta ”Miksi kannoit naisen tien yli, vaikka se on meiltä kiellettyä?” Naista auttanut munkki vastasi: ”Minä laskin naisen alas jo tunteja sitten, mutta kannatko sinä häntä yhä mukanasi?”

Kun psykologiassa käsitellään vastoinkäymisiä ja niiden selättämisestä, puhutaan usein yksilön henkisestä selviytymiskyvystä eli resilienssistä. Hyvä selviytymiskyky auttaa pääsemään yli sekä suurista että pienistä vastoinkäymisistä. Oikeastaan resilienssi ei ole pelkkä kyky selviytyä, vaan kyky tulla henkisen vastoinkäymisen jälkeen entistä vahvemmaksi. Mitä vakavammista ja traumatisoivimmista kokemuksista puhutaan, sitä arvokkaammaksi ominaisuudeksi resilienssi nousee.

Vahvan resilienssin omaavilla ihmisillä on usein positiivinen elämänasenne, kyky tehdä realistisia suunnitelmia, sekä kyky nähdä epäonnistumisissa hyviä puolia esimerkiksi oppimisen ja kehittymisen kannalta. Lapselle resilienssin kehittymisessä on tärkeää omata ainakin yksi läheinen ihmissuhde luotettavaan aikuiseen, jonka ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla oma vanhempi tai huoltaja. Myös hyvät kognitiiviset taidot edesauttavat kehittämään resilienssiä.

Vastoin ehkäpä yleisiä oletuksia resilienssi ei kuitenkaan ole kokonaan yksilön synnynnäinen tai lapsena opittu ominaisuus, vaan sitä voi kehittää myös aikuisiällä. Resilienssin vahvistamisessa auttaa esimerkiksi läheisten ihmissuhteiden kehittäminen, realistisesti saavutettavien tavoitteiden asettaminen sekä omasta terveydestä huolehtiminen. Vahvakaan resilienssi ei kuitenkaan ole syy etsiä tietoisesti vastoinkäymisiä, sillä selviytymisen lopputuloksen arvioiminen etukäteen on käytännössä katsottuna mahdotonta.

Positiivisuudella voi taistella pahoja asioita vastaan.
Positiivisuudella voi taistella pahoja asioita vastaan.

Tulevaisuuden nimi

Alviinan työt jatkuvat SYL:in hallituksessa vuoden 2016 loppuun ja pian edessä on valmistautuminen Helsingin vuoden 2017 kunnallisvaaleihin. Alviina Alametsä on nimi, josta tullaan todennäköisesti tulevaisuudessa vielä kuulemaan. Mikäli ura jatkuu yhtä nousujohteisesti, voi Alviinan tie viedä hyvinkin esimerkiksi Eduskuntaan ja siitä vielä pidemmälle. Politiikka tai urakeskeisyys eivät kuitenkaan ole kaikki kaikessa, ja Alviina toteaakin, että yhtä hyvin sitä saattaa vielä joskus löytää itsensä Balilta opettamasta joogaa.

Haastattelun jälkeen laitoimme kuvausvälineitä kasaan ja kävimme ottamassa Alviinan kanssa vielä valokuvia Suuntaviivoja-kyltin kanssa. Ehkä syy oli katsojassa, mutta jostain syystä yliopiston käytävät tuntuivat huonosta kelistä huolimatta valoisammilta haastattelun jälkeen. Kun laukut oli pakattu, kaivoimme sateenvarjot esiin ja pelastauduimme koko porukan kanssa kastumiselta läheiseen ravintolaan. Hyvä ruoka kruunasi erinomaisen haastattelun. Keskustelut päivän aikana olivat sujuneet Alviinan kanssa kuin vanhalla opiskelijakaveriporukalla konsanaan. Ruokailun aikana tulevaisuudensuunnitelmista jutellessa kävi entistäkin selvemmäksi, että menneisyyden painolasti on jätetty taakse ja Alviina on valmis uusiin haasteisiin. Niistä seuraavana olisi vuorossa Eritrean reissu, joten toivotimme Alviinalle hyvää matkaa.

Lue myös Alviinan kirjoittama blogipostaus Eritrean reissusta.

Alviina Alametsä pitelemässä Suuntaviivoja-kylttiä
Alviina Alametsä pitelemässä Suuntaviivoja-kylttiä

Facebook-sivuiltamme saat tiedon sarjan tulevista osista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *